maanantai 16. joulukuuta 2013

Ohjeita ja oppimisen tukirakenteita

Opiskelun tukirakenteet on tärkeää upottaa niin fyysiseen kuin virtuaaliseenkin ympäristöön. Erilaiset ohjaavat tekstit, kuvat ja videot auttavat oppijaa. Oppija voi myös itse rakentaa omaa oppimisympäristöään, erityisesti virtuaalisia apuvälineitä, kuten muistiinpanoja, valokuvia, videoita, miellekarttoja, linkkilistoja, aikatauluja, verkostoja ja muita vastaavia.

Ohjeiden ja tukirakennelmien tulisi olla mahdollisimman selkeitä. Kannattaa siis lähteä pienestä liikkeelle ja testaillen.


torstai 12. joulukuuta 2013

Pienet sovellukset

Pearltrees
www.pearltrees.com

Pearltrees-palvelua toimii eräänlaisena aineistojen ja kokonaisuuksien hahmottajana. Ajatuksena on poimia verkosta linkkejä ja muodostaa niistä "helmipuita".

Helmipuita voi linkittää muihin helmipuihin ja jakaa muille. Helmipuita voidaan rakentaa myös yhdessä.

Helmien poiminta helpottuu asentamalla selaimeen pieni lisäosa, jota painamalla helmet poimitaan ja linkitetään nopeasti puuhun.

Katsoaksesi helmipuita, et tarvitse tunnuksia, mutta käyttöä varten kyllä.

Esimerkki: http://pear.ly/cAEL5

Padlet
www.padlet.com

Padlettiä voi käyttää nopeaan ideointiin. Opettaja avaa seinän ja määrittää millaisin oikeuksin muut seinälle kirjoittavat. Osallistujat klikkaavat seinää ja kirjoittavat avautuvaam ruutuun ajatuksensa. Myöhemmin ajatuksia voidaan vielä ryhmitellä. 

Padletin voi myös upottaa. esim blogiin.

Yksittäistä taulua varten et tarvitse tunnusta, eikä opiskelijat tarvitse tunnusta käyttääkseen. Taulujen hallintaa varten tunnuksia kuitenkin tarvitaan.

Testiympäristö: http://padlet.com/wall/ajatusriihi
Käyttäjätunnus: simo.sosiaalinen@gmail.com
Salasana: KAISA KERTOO


Trello
www.trello.com


Trelloa voidaan käyttää esim.
  • työlistoina
  • projektin hallintaan
  • erilaisiin ryhmittelyihin
  • aikataulujen laadintaan
Trellon seinää voi katsoa ja tiettyihin äänestykssiin voi osallistua ilman tunnuksia. Sisältöjen työstämiseen tarvitaan tunnus. Trellon seiniä voidaan työstää yksin tai kaverin kanssa. Se voidaan jakaa avoimesti kaikille luettavaksi.

Esimerkki: https://trello.com/b/VqucZcbl/porter-ja-some



Socrative 
www.socrative.com

Socrative on ilmainen työkalu, jolla voi tehdä kyvyitä kyselyitä. Kysymykset voivat olla monivalinta- tai avoimia kysymyksiä.  Avoimiin kysymyksiin voidaan antaa myös oikea vastaus.

Vastausta varten opettaja antaa oppilaille osoitteen ja koodin omaan huoneeseensa.

Vastaukset voivat olla henkilökohtaisia tai ryhmän vastauksia. Vastaamisesta voidaan tehdä myös pienimutoinen kisa.

Vastauksista opettaja saa raportin, jonka voi avata esimerkiksi Excelissä. Raportista näkee vastaukset sekä tarvittaessa myöskin oikein vastauksien määrät.

Opettaja tarvitsee siis tunnuksen, vastaaja ei. 

Testiympäristö: m.socrative.com

Luokkahuoneen numero on: 379261


Muita

Somepalveluja, joihin ei tarvitse kirjautua on listattu Annen blogissa.







tiistai 3. joulukuuta 2013

Vinkkejä kehitystöiden tekemiseen

Viime etätapaamisen yhteydessä lupasimme koostaa vinkkejä ja linkkejä mm. videoiden ja kuvien käytöstä osana opetusta.

Peruslinkkien lisäksi otimme koosteisiin mukaan myös tekijänoikeuksiin liittyvät näkökulmat, jotta pystytte nopeasti tarkistamaan mitä saa käyttää ja millä ehdoilla. Linkkejä voi jakaa myös opiskelijoille tiedoksi.
 

torstai 14. marraskuuta 2013

Vertaistunnit talteen

Muistattehan kirjata tunnit talteen! Tunnit kerätään GoogleLomakkeella. Ohjeistus esityksessä. Muistathan kysyä myös meiltä apua.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Blogi on hyvä apuväline opettajalle ja oppijalle

Blogeja käytetään koulumaailmassa paljon. Annen vanha listaus blogien hyötyjä opetuksessa:
  • ammattilaisena kasvamisen väline, itsereflektion paikka, oppimispäiväkirja     
  • työpäiväkirja, suunnittelun ja ajatusten järjestämisen väline
  • usean osallistujan työtila, ajatusten kehittelemisen ja ideoitten jakamisen paikka     
  • varaventtiili, tuntojen tulkki    
  • keino luoda omaa verkkoyhteisöä, tavoittaa kollegoita ja hengenheimolaisia
  • ohjauksen väline 
  • tiedottamiskanava
  • hyvän aineiston varasto, linkkiliiteri, verkkoaarteiden kokoelma
  • opetuksen toteuttamisen väline (oppituntitehtävä, projektitehtävä, tutkimustehtävä, keskustelutehtävä, koko kurssin tapahtumapaikka)
  • väline, jolla opiskelijat tuottavat kurssityönsä
  • paikka koulujen väliselle yhteistyölle (myös yli maarajojen)

Blogi verrattuna wikiin? Tiiviisti voisi sanoa, että blogin tärkeimpiä puolia ovat:
  • reflektointi     
  • usein henkilökohtainen     
  • nopea julkaisu     
  • hetkessä kiinni    
  • kommentointiketju näkyy selkeästi
Wikin keskeisiä ominaisuuksia taas ovat:
  • pienestä siemenestä kasvava
  • prosessikirjoittaminen
  • tiedon rakentaminen
  • version hallinta / historia
  • kommentointi ei aina kovin joustavaa
Wikiä ei voi kirjoittaa reaaliaikaisesti yhtä aikaa samasta kohdasta. Sellaiseen työskentelyyn sopivat paremmin jaetut dokumentit (kuten Googlen ja Sky Driven dokumentit) tai Etherpad (ks. ohje). Wikityöskentelyssä on tärkeää sopia työtavasta. Opiskelijoille tai ryhmille voi jakaa vastuualueet ja vaikka omat sivut, joita editoivat. Näin toimi esimerkkinä käytetty Kompo-wiki.

Molempiin voi upottaa sisältöä, esimerkiksi videoita, diaesityksiä tai kuvia. Molemmat toimivat myös mobiililaitteilla, mutta toimivuutta kannattaa testata ennen opiskelijoille esittelyä.

Bloggaaminen sujuu vaikka junassa.


Oppimisen suunnittelua ja muotoilua

Kuinka rakennan selkeän ja toimivan toteuksen verkkoon? Miten vaiheistan, miten ohjeistan, miten luon vuorovaikutusta?

Alkuvaiheessa verkko palvelee luontevasti sisältöjen jakelun kanavana. Kun ympäristö ja erilaiset vuorovaikutukselliset ja yhteistyötä tukevat verkkopalvelut käyvät tutuiksi, mieli palaa opettajalla kohti aktivoivaa ja interaktiivista toteutusta.

Tulevaisuuden työelämä on osittain erilaista, kuin eilisen työelämä. Kehityspolkuja arvioidaan, jotta osattaisiin opettaa oikeita asioita. Vahva näkemys on, että keskiöön nousevat tietojen sijaan kompetenssit, kyvyt ja taidot (esimerkiksi elinikäisen oppimisen avaintaidot ja tiivistelmä 10 tulevaisuuden työntekijän avainosaamista). Sosiaaliset taidot ovat aina tärkeitä, samoin oman työn ja oppimisen ohjaaminen. Alalla kuin alalla tarvitaan myös medialukutaitoa ja viestintäteknistä osaamista.

Minna Taivassalo-Salkosuo Opetushallituksesta on julkaissut useita hyviä diasarjoja, joissa hän viitoittaa ammatillisen opetuksen tulevaisuutta. Hän korostaa oppijalähtöisiä, avoimia oppimisympäristöjä, sosiaalisen median hyödyntämistä ja työelämälähtöisyyttä. Opetushallitus on tuottanut Ammattipeda-sisältökokonaisuuden ammatillisen opetuksen kehittäjien avuksi. Sivustolla on kuvauksia tuoreista käytännön toimintamalleista.

Lasse Wallemaa Porin Winnovan aikuiskoulutuksesta on tehnyt pitkään työtä verkon hyödyntämisen ja erilaisten oppijoiden tukemisen kanssa. Hänen kiteytyksensä verkkoa hyödyntävälle opettajalle on napakka:
  • Lähdetään liikkeelle siitä, mitä opiskelija jo osaa käyttää ja rakenetaan siitä eteenpän. 
  • Tavoitteena rakentaa henkilökohtaista oppimisympäristöä, joka kulkee opiskelijan mukana eteenpäin. Oppija tekee itse. Ottaa välineet haltuunsa. 
  • Opetellaan jakamaan ja jakamisen kautta koetaan verkoston ja ryhmän voima. 
Suunnittelun apuna voi käyttää myös apukysymyksiä (listan on laatinut Anne Rongas):
1. Mitä on tarkoitus oppia? (Opetussuunnitelma? Tutkintotavoite? Osasuoritus johonkin kokonaisuuteen?)
2. Millaiset työskentelytavat ovat tavoitteina?
3. Mikä motivoi opiskelijaa? Motivaatiolähteet.
4. Miten pitkän aikaa someympäristöä käytetään?
5. Käytetäänkö samaa ympäristöä useille ryhmille?
6. Ketkä osallistuvat someympäristössä näkyvästi toimintaan? (Onko mukana esimerkiksi useita ohjaajia, työelämän edustajia, muita toimijoita?)
7. Halutaanko someympäristö tarjota aktiivisesti myös hiljaisten seuraajien saataville?
8. Tuottavatko opiskelijat arvioitavia asioita someympäristöön? Millaisia? Onko arvioinnista (kriteereistä) olemassa kuvaus?
9. Toteutuksen avoimuus? Onko toteutukseen yhdistetty suljettuja osioita?
10. Osallistuvatko kaikki kohderyhmän opiskelijat työskentelyyn someympäristössä? (Opiskelijan/huoltajan suostumus.)
11. Rajoittavia tekijöitä, kuten oppilaitoksen normit (hyväksytyt ja ei-hyväksytyt verkkopalvelut, tekijänoikeuskysymykset), opiskelijoitten ikä, osallistujien tekniset taidot (tuen ja koulutuksen saatavuus)?

Suunnittelu kannattaa aloittaa piirtämällä tai muulla tavoin ulkoistamalla oma visio niin, että sen voi esitellä jollekin toiselle. Erittäin hyödyllistä olisi testata suunnitelmaa muutamalla opiskelijalla, vähintään kollegan kommentointia kannattaa pyydystellä.

Vinkkejä oppimisprosessin suunnittelusta verkkoympäristöön: diasarja ja video (Anne Rongas).

perjantai 27. syyskuuta 2013

Miltä nyt tuntuu

- - - - - - - 
Tämä blogimerkintä tehtiin kokonaan puhumalla eli mobiililaitteen puheentunnistusta käyttäen, puheentunnistus muutti sanat tekstiksi ja välillä kuuli hieman väärin, kun ympärillä naurettiin.
- - - - - - - 

Vitsit hieman turhautunut olen kaupassa väsyttää pajula ollaan osan enempi kuin eilen vähän sekavalta paljon uutta ja mielenkiintoista täynnä mahdollisuuksia odota tulevaa minä olen niin iloinen sekaisin viikonloppu lähesty olen jyvällä haastetta riittää yle tampereen tai reittä

Ensimmäisten päivien satoa?

Ensimmäiset päivät ovat nyt yhdessä tutustuttu Open Päivitykseen. Millaisia asioita sinulle heräsi näiden päivien aikana? Mikä oli hyvää ja mitä olisit ehkä kaivannut lisää?

Vastaa kommentoimalla painamalla kommenttien lukumäärää esittävä teksti.. (Kun kommentti-kenttä on tyhjä, paina "ei kommenttia" -tekstiä).
Tässäpä QR koodi generaattori

http://www.qr-koodit.fi/generaattori

Mobiililaitteilla käteviä ominaisuuksia: QR ja AR

Mobiililaitteet ovat käyttökelpoisia työn keskellä. Pienimmät laitteet mahtuvat taskuun, suurempia taas on läppäriä helpompi toiminnan ohessa käyttää tiedon etsintään internetistä tai vaikkapa käyttöoppaiden ja ohjeiden lukemiseen. Mobiililaitteissa on vähän liikkuvia osia ja herkkää kosketusnäyttöäkin voi suojata suojakalvoilla, koteloilla ja kansilla.

Kirjoittamiseen mobiililaitteet eivät ole kovin näppäriä, varsinkaan työn keskellä. Tähän hyvänä apuna ovat QR-koodit, kaksiulotteiset merkit, joita voidaan lukea mobiililaitteen kameralla. QR-koodin avulla saadaan auki verkkosisältö ilman tekstin kirjoittamista. Sisältönä voi olla esimerkiksi verkkosivu, video tai äänitiedosto.

Tämän blogin QR-koodi on vasemmalla. Blogger-blogin ylläpitopuolelta saa koodin reittiä: Malli > Mobiililaite > Asetukset, hiiren 2-näppäimellä: Tallenna kuva nimellä. Tässä vielä opastuskuvat (jos haluat lisää, AVO-hanke on tuottanut ohjeita Bloggerin käyttämisestä):



Jos haluat luoda itse QR-koodeja, voit käyttää verkkopalveluita, kuten QRHacker. Myös Googlen linkinlyhentäjällä, goo.gl-palvelulla, saat helposti luotua QR-koodin: koodi löytyy linkin lisätiedoista Jos sinulla on Googlen käyttäjätunnus, pääset seuraamaan QR-koodin käyttöä. Alla ohjekuva, kuinka löydät QR-koodin goo.gl-palvelulla. Lisää ensin linkki ja klikkaa Shorten URL. Katso sitten lisätietojen sivu ja tallenna sieltä QR-koodi (nimeä kuvatiedosto tallennusvaiheessa niin, että tiedät itse, mihin koodi osoittaa).


QR-koodeja käytetään nykyisin monissa paikoissa. Esimerkiksi Rautian tuoreessa mainoslehdessä löytyy useita QR-koodeja – vaikkapa koodi, jolla saa älypuhelimeen asennettua Rautian sovelluksen, josta löytyy esimerkiksi rakennusvinkkien videoita.



QR-koodit eivät ole ainut mobiililaitteen kameraa hyödyntävä sisältöjä näyttävä ominaisuus. AR eli augmented reality, lisätty todellisuus, tuo eri tavoilla kameran näkymään lisää informaatiota. Esimerkiksi käyttöopas voidaan toteuttaa tällä tavoin (katso video, jossa näytetään tulostimen käyttöopas, joka toimii lisätyn todellisuuden avulla).

Maastoon ja rakennuksiin voidaan luoda hotspotteja, joista avautuu sopivalla sovelluksella lisäaineistoja. Tunnistus voi tapahtua myös esineen muodon tai jonkin tunnusmerkin perusteella tai GPS-paikannuksella. Onpa jo tehty auton tuulilasi, joka näyttää tietoa ympäristöstä ja ohjaa havainnollisesti ajajan kohteeseen tai viihdyttää matkustajia.

Lisätty todellisuus näyttää esimerkiksi tällaiselta: Pystyn omalla puhelimellani tarkistamaan, mitä planeettoja, tähtikuvioita ja satelliittena taivaalta löytyy ja mistä. Kuvassa näkyy työhuoneeni ikkunasta ISIS-niminen satelliitti. Näkymän linkistä pääsen noutamaan lisää tietoja kohteista.

Koulutuskeskus Salpauksessa on tarjolla ilmainen päivän mittainen Mobile AR-passi
-koulutus, jossa tutustutaan lisätyn todellisuuden oppimissovelluksiin. Koulutukseen tarvitaan oma mobiililaite. Koulutuksia järjestetään neljä kertaa tämän vuoden aikana.

KATSO: Perusohje QR-koodien tekemiseen.


Verkkovierailu Pintakillan työsalissa ja luokassa

Tämän päivän teknologia mahdollistaa verkkovierailut. Näin voidaan tehdä huokeita tutustumismatkoja ja asiantuntija saadaan oppivan ryhmän luo vaivattomasti. Open Päivityksen koulutuksissa ollaan vierailtu muutamia kertoja Pintakillan ja Jari Välkkysen luona Hämeenlinnan Ammattiopisto Tavastiassa. Verkkovierailuista on koottu pieni diasarja, jossa kerrotaan, kuinka yhteyden avaaminen toteutetaan.

Jari Välkkynen tablet-laitteen kautta Hämeenlinnasta Helsingissä.
 Verkkovierailu tallennettiin ja julkaistiin luvan kanssa YouTubessa (CC BY). Tallennetta saa käyttää ja näyttää. Aluksi kierretään työsalissa ja sen jälkeen Jari Välkkynen kertoo toimintamallista ja tuoreimmista kuulumisista. Videolla vilahtavat ydinideat ja verkkopaikat on koottu pieneen esitteeseen. Video toteutettiin Hämeenlinnan päässä iPadin avulla langattomassa verkossa. Videon laatu ei ole terävä, mutta ääni toimii hyvinja aito tunnelma välittyy mainiosti.

Tavastian Pintakilta on kaikkien Kiltakoulujen äiti (katso Kiltakoulujen ajankohtaisuutisia ja toiminta Kiltakoulut-wikistä). Nyt Pintakillalla jo kolmas vuosikurssi toteuttaa uudelleen suunniteltua ja muotoiltua opiskelutapaa, jossa vanha mestari-oppipoikamalli on tuotu nykyaikaan (katso kognitiivinen mestari-oppipoikamalli). Opetusteknologiaa ja yhteisopettajuutta käytetään oivaltavalla tavalla. Hankerahoituksella saatiin alkusysäys ja ensimmäiset mobiililaitteet. Sittemmin mobiili tekniikka on motivoinut opiskelijoita jopa kasvattamaan laitekantaa pienellä liiketoiminnalla.

Kevättalven 2011 projektikohteena Corvette.
Kiltakoulun malliin kuuluu keskeisesti vertaisoppiminen ja työelämää lähellä olevat oppimisprojektit. Eri tasoilla olevat oppijat työskentelevät samassa tilassa. Tiimityö ja erilaiset työparit opettavat yrittäjämäistä asennetta, työnjakoa ja yhteisvastuuta. Nopeasti oppivat ja vastuunkantoon valmiit opiskelijat etenevät tiiminvetäjiksi. Teoriaa opiskellaan pulmatehtävien ja pienten kilpailujen avulla. Me-henkeä ja opintouralla etenemistä luodaan palkinnoilla, pienillä saavutettujen tavoitteiden juhlistamisella ja vaatetuksella. Omalla logolla varustetut hatut ja hupparit ovat arvostettuja. Valkoisella haalarilla palkitaan opintojen eteneminen tiettyyn vastuunkantamisen vaiheeseen.

Sosiaalinen media ja opetusteknologia ovat keskeinen osa Kiltamallia, mutta luontevina työvälineinä, eivät oppimisen kohteina sinänsä. Työvaiheiden kuvaaminen auttaa havainnoimaan työvaiheita, analysoimaan niitä ja keskittämään huomio oleellisiin kohteisiin. Opiskelijat lataavat kuvia blogeihinsa ja laativat selostuksia sekä työvaiheista että teoriatehtävistä. Opitun kertaaminen käy kuin huomaamatta bloggaamisen ohella. (Myös opettajat ja ohjaajat bloggaavat.)

Nyt kolmannen vuosikurssin kohdalla Jari Välkkynen on huomannut, että bloggaaminen on otettu alusta lähtien luonnollisena osana Pintakillan toimintaa. Myös osastojen välisen vaihdon kautta ryhmään toviksi liittyneet autoasentajat ovat mukisematta hyväksyneet työtavan. Toki osa opiskelijoista on ahkerampia, osa tyytyy pakollisiin tehtäviin. Selkeästi bloggaaminen on kuitenkin motivoivaa ja luontevaa. Opettajan ei tarvitse ratkoa kaikkia teknisiä pulmia vaan opiskelijat auttavat toisiaan ja etsivät kaveripiiristä apua, kun esimerkiksi video pitää saada muokattua sopivaan muotoon.

Pintakilta-wikin varhainen ulkoasu.

 Pintakilta.fi-sivulle on koottu keskeiset linkit. Wikiä Pintakillassa on käytetty opintoprojektien dokumentointiin, opiskeluun liittyvien tapahtumien tallentamiseen, oppisisältöjen julkaisemiseen ja eräänlaisena kotipesänä verkkosisällöille. Avoimeen Moodleen on rakennettu opetussuunnitelmien avaaminen ja pysyvien tukiaineistojen julkaiseminen. Facebookissa tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja vastataan kysyjille. Upeaa oli syksyllä lukea valmistuneiden opiskelijoiden kannustuksia uusille opiskelijoille.

Tuoreimpina kehittämiskohteina ovat olleet opiskelijoita kiinnostavat teoriaopintojen pulmatehtävät. Pulmatehtävät ilmestyvät työsalin seinälle salaperäisinä QR-koodeina. Ne ovat visaisia tehtäviä, jotka avautuvat tarkkaavaisille ja nokkelille, tiimityön avulla. Koska ryhmässä jokainen löysi itsestään kinesteettisen ja taktiilisen oppijan, teoriaopinnoissa unohdettiin opettajan luennointi ja diaesitykset. Teoriaa on opeteltu käsin koskettamalla ja toimimalla. Uusin kehittämiskohde on ATTO-aineiden sulauttaminen työsaliopetukseen. Blogien avulla äidinkielen oppimistehtävät liitetään autenttisiin tilanteisiin. Palautetta annetaan suljetussa Facebook-ryhmässä.

Mikä on Pintakillan viesti? Mitä tästä voisi oppia mihin tahansa ammatilliseen koulutukseen? Jari Välkkynen korostaa erityisesti kahta keskeistä asiaa: Opetuksen kirkkaana päämääränä edistää sitä, että nuoret etenevät kohti työpaikkaa. Opetuksen suunnittelussa keskeinen nimittäjä on opiskelijoiden motivoiminen. Opetuksen suunnittelu on oppimisen muotoilua.

Pintakäsittelyssä on tarkkoja vaiheita.
Resurssit ovat muutakin kuin rahallinen budjetti: resursseja löytyy ihmisistä, opettajista, ohjaajista, opiskelijoista, samoin työelämän ja verkostojen yhteistyöverkostoista. Tavoitteiden tulee olla oppijoille ymmärrettäviä ja kirkkaita. Samoin rajojen ja sääntöjen. Kun oppiminen koulussa on mahdollisimman lähellä työelämän työskentelytapaa, jokaisella on oma paikkansa. Vastuu kasvattaa. Luottamus ja tiimityö sekä avoimet toimintatavat tuovat persoonat kehiin, opettajia myöten kaikki ovat ihmisinä läsnä, eivät roolirajojen sisällä vaan samassa veneessä yhteistä tavoitetta tavoittelemassa.

Jari Välkkynen korostaa, että opetussuunnitelma antaa opettajille ja kouluille paljon vapauksia toteuttaa opetusta. Ammattialan avainosaaminen olisi mietittävä jatkuvasti kriittisellä mielellä: työelämä uudistuu monilla aloilla nopeasti. Myös nuorison toimintakulttuuri uudistuu. Se, mikä on parasta ja motivoivinta oppimista, ei pysy vakiona.

Sami Määttä on tutkinut nuorten motivoitumista ja siirtymää koulusta työelämään. Hänen mukaansa on tärkeää luoda koulussa sellaisia toimintamalleja, jotka motivoivat nuorta osallistumaan. Onnistumisen kokemukset voivat vaikuttaa suoraan siihen, että nuori pääsee myönteiselle polulle. Määttä on ollut vetämässä Niilo Mäki Instituutin Motivoimaa-hanketta, jossa pyrittiin ehkäisemään opintojen keskeyttämistä toisella asteella. Hanke on päättynyt ja tulokset olivat rohkaisevia. Tuloksia julkaistaan tänä vuonna, joten kannattaa tarkkailla Niilo Mäki Instituutin julkaisuja.

Kuvat ja internet: mistä saa kuvia, miten käsitellä kuvia?

Mitä tahansa kuvia ei saa netistä käyttää omissa julkaistavissa tai julkisesti esitettävissä aineistoissa.

Kuvat, varsinkin valokuvat, ylittävät lähes aina teoskynnyksen ja vaikka ne olisikin laitettu avoimeen verkkon, niitä ei saa ilman tekijän lupaa käyttää (ks. lisätietoja tekijänoikeusoppaan blogista). Monet kuvapalvelut ja yksityiset ihmiset tarjoavat kuitenkin vapaasti käytettäviä kuvia.

Creative Commons on lisenssijärjestelmä, jolla sisällön tuottaja ja jakaja voi määritellä, miten muut saavat hänen teoksiaan käyttää. Creative Commons -haun kautta voi hakea muun muassa omilla verkkosivuilla käytettäviä kuvia. Myös Googlen tarkennetulla haulla (kohta: Käyttöoikeudet) voi hakea vapaasti käytettäviä kuvia. Hakutuloksesta on aina hyvä etsiä kuvan tekijän nimi ja laittaa maininta tekijästä sekä lähdesivusta näkyviin.

Tämän kuvan jakoi Emergency Brake (klikkaa kuvaa, pääset alkuperäiseen)
Opettajien ohjeita kuvien käyttämiseen

Nina Rantapuu on tehnyt hyvän ohjevideon kouluväelle kuvien käyttämisestä. Myös opettaja Aarne Hagman on tehnyt hyvän koosteen netistä saatavilla olevien kuvien käyttämisestä, samalla hän opastaa, kuinka kuvia voi upottaa Wikispaces-wikiin. Tämä Aarnen diasarja kannattaa katsoa.

Kuvia voi etsiä mm. näistä lähteistä

Kuvan muokkaamiseen löytyy apua verkosta 

Tässä muutama vinkki. Kuvia voi käsitellä suoraan selaimella toimivilla verkkopalveluilla, kuten:
  • Sumo Paint (suomalainen) 
  • Adobe Photoshop Express Editor  
  • Pixlr 
  • Picmonkey
  • Picasa (osa Googlen valokuvia, kaksi toimintoa eli 1: koneelle ladattava sovellus, joka järjestää tehokkaasti kuvakirjaston ja tunnistaa mm. kasvot ja auttaa nimeämään henkilöitä, sisältää muokkaustoimintoja ja verkkoon jakamisen ja 2: selaimella toimiva Picasa-verkkoalbumi, joka yhdistyy Google+ -verkkopalveluun, valokuvaajien suosiossa, sillä rajaton tallennustila ja lataa kuvat alkuperäisessä koossa, muokkausominaisuuksia)
Muuta hyödyllistä kuvien käsittelyyn:
  • Ilmainen IfranView sovellusohjelma (Windows) avaa lähes minkä tahansa kuvatiedoston (myös muokkausominaisuuksia)  
Sovellusohjelmia (Windows) kuvan editointiin:
Kuvakoon muuttaminen (myös useita kuvia yhdellä kertaa):
Osaatko käyttää koneesi leikkaustyökalua? Sillä saat kätevästi ruutukaappauksia tietokoneen näkymästä. Myös Skitch auttaa ruutukaappausten tekemisessä. Lisäksi kuviin voi lisätä tekstejä, nuolia yms. Skitch toimii myös mobiililaitteilla.

Kuvien jakaminen verkkoon

tiistai 3. syyskuuta 2013

Tervetuloa päivitykseen Nurmeksen ja Valtimon ammatilliset opettajat

Ei nyt ihan vuosihuoltoa ole tarjolla, mutta vähän sinne päin. Tarkistetaan yhteistuumin, minne opetusteknologian kanssa halutaan mennä, mitkä ovat eväät ja lihakset tänään ja mistä niitä kehitetään lisää.

Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa henkilöstökoulutusta ja sen toteuttaa Suomen eOppimiskeskus jäsenorganisaatioineen. Nurmeksen koulutusta vetävät Anne Rongas ja Kaisa Honkonen-Ratinen.

Koulutuksen maskottipojan (löydetty Torronsuolta) tapaan, katse kohti tulevaa, teknologian avustamana.